Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:145395 kpl

kantolan tila

Alunperin maitotilana toiminut, ja omistajanvaihdoksien myötä hevostilaksi muuttunut, Kantola -niminen maatila Laukaassa siirtyi omistukseemme vuonna 2004. Samalla tilan päärakennus ja kaksi tallirakennusta peruskorjattiin täydellisesti nykyvaatimukset täyttäväksi kokonaisuudeksi. Samassa yhteydessä rakennettiin heinien kylmäilmakuivuri, oma harjoitusrata ja tilavat tarhat. Vuonna 2008 " Kantolan tila" rekisteröitiin viralliseksi toiminimeksemme. Kantolan tilalla harjoitetaan pienimuotoista ravihevosten kasvatusta.

tallit

Siitostammat varsoineen asuvat omassa kuuden karsinan tallirakennuksessaan. Näin taataan varsoville tammoille rauhallisemmat olosuhteet. Varsomiskarsinat ovat kooltaan tilavia, n. 14 m2 suuruisia. Tammojen vointia voimme seurata valvontakameroiden avulla.  

Tilalla on tällä hetkellä myös neljä omistajiensa valmennuksessa olevaa hevosta, jotka asuvat omassa tallirakennuksessaan. Kaikkiaan ajohevosten tallissa on kahdeksan karsinapaikkaa. Kummankin tallin varustukseen kuuluu oma pesupaikka sekä valjas- ja kuivaushuone. "Tammatallin" vintillä sijaitsevat sosiaalitilat.

harjoitusrata ja uittopaikka

Tilalla on vaihtelevassa maastossa 2,6 kilometriä pitkä harjoitusrata. Rata on pinnaltaan kivituhkaa ja siihen sisältyy loivaan ylämäkeen ajettava hiittisuora. Lisää vaihtelevuutta valmennukseen saadaan lähimaastossa olevilla rauhallisilla hiekkateillä.

Tilalla on myös mahdollisuus hevosten uittoon. Omien maiden keskellä, lähellä tallia, oleva pieni lampi tarjoaa hyvän vaihtoehdon tavanomaiselle valmennukselle.